Tyel vai yel?

pe 27. syysk. 12.14
Terve! Tässä ollaan pari päivää mietitty, bändiläisten kanssa, että kuinka se on mahdollista, että pystyt maksamaan meidän palkasta tyel/yel -maksut edelleen?

Moro,
ihan aiheellista pohdintaa. Vuonna 2017 tapahtunut muutos ei perustunut mihinkään lakimuutokseen, vaan kysymys oli (tietääkseni) Eläketurvakeskuksen eläkevakuutusyhtiöille antamasta uudesta ohjeistuksesta. Ohjeen mukaan eläkeyhtiöiden on alettava pitää laskutuspalvelua käyttäviä tulonsaajia yrittäjinä. Eläkevakuutusyhtiön kannalta pieni muutos, mutta tulonsaajan puolella vaikuttaa todella moneen asiaan.
Mikään laki siis ei tosiaankaan muuttunut ja jos vakuutusyhtiö edelleen vakuuttaa laskutuspalveluyrityksen asiakkaan tyel-vakuutuksella, ei mitään ongelmaa ole. Nykyisin palkat ilmoitetaan joka viikko tulorekisteriin ja eläkevakuutusyhtiö lähettää ilmoitusten perusteella kerran kuussa laskun tyel-maksuista. Ei niitä enää joskus jälkikäteen lähdetä yel-vakuutuksiksi muuttamaan. Ja jokainenhan voi tsekata tulorekisteristä, että vakuutusmaksut on omalta kohdalta maksettu.
Olemme käyneet keikkaliksa.comissa eläkevakuuttajamme Elon kanssa keskustelun siitä, halutaanko työntekijämme vakuuttaa tyel- vai yel-vakuutuksella. Kerroimme, että meillä soittajat tekevät keikkansa työsuhteessa ja haluavat pysyä tyel-vakuutuksen piirissä. Ainakaan Elossa se ei ollut mikään ongelma.
Kyllähän se ainakin toistaiseksi on niin, että ns. kevytyrittäjä on monessa asiassa aika paljon heikommassa asemassa kuin palkansaaja. Eli näillä mennään, kunnes joku jotain muuta määrää.